Olen pohtinut omaa kasvuani vuosien varrella. Viime vuosi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) varapuheenjohtaja ja sitä edellinen Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) hallituksessa. Molemmilla kerroilla ehdolle asettuminen jännitti ja jopa pelotti. Päätin kuitenkin astua epämukavuusalueelle. Se kannatti. Kasvoin niinä vuosina enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella.
Politiikka on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta se on tuntunut vieraalta ja saavuttamattomissa olevalta. Poliittista jargoniaa on vaikea ymmärtää ja poliitikot tuntuvat pelottavilta yli-ihmisiltä, joita ei uskalla lähestyä. Parasta harjoitusta tämän pelon selättämiseen olikin eduskuntavaalien alla olevat soittokierrokset ehdokkaille ja viime vuoden aikana kansanedustajien tapaamiset. Poliitikot ovat ihan tavallisia, pääosin tosi mukavia ihmisiä.
Politiikan monimutkaisuuden takana on yhteisen sävelen löytäminen vaikeissakin tilanteissa. Jokaisen on tehtävä kompromisseja, jotta yhteinen tavoite voidaan saavuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Demokratian tavoitteena on olla kaikille reilu. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan pyri siihen, että päätökset olisi kaikille reiluja. Yhä enemmän kuulee toisten syyttelyä ja haukkumista. Vastakkainasettelu tuntuu kokoajan vain pahenevan. Syy on aina jonkun muun. Erimieltä olevat hyökkäävät toistensa kimppuun. Se on pelottavaa. Pelko ei saa kuitenkaan ottaa valtaa. Ei siitä tule mitään, jos vain kovaäänisimpiä kuullaan. Riitapukarien väliin tarvitaan myös sovittelijoita. Siksi päätin rohkaistua ja asettua kuntavaaleissa ehdolle. Me tarvitsemme vakautta, emme vastakkainasettelua.