15.-16.11.2019 oli Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous. Perjantaina valittiin vuoden 2020 hallituksen puheenjohtaja ja lauantaina hallituksen jäsenet.
Johdon seminaarin suositus ehdokkaan valmistutumisesta ennen liittokokousta sekä liittokokouksen kulusta henkilövalintojen osalta lisäsi omalta osaltani paljon stressiä hakuun liittyen. Olen kiitollinen siitä, että saimme mahdollisuuden esittäytyä syysseminaarissa ja SYL jakoi tiedot ehdokkaiden sähköisistä materiaaleista sekä esittelyvideon, jonka jokainen teki yhteisten ohjeiden perusteella. Tämän lisäksi ehdokkaille järjestettiin ylioppilaskuntien toimesta yksi videohaastattelu ja yksi ehdokaspaneeli. Ennen liittokokousta olevat esittäytymiset olivat hyvää harjoittelua itse liittokokousta varten, jossa meillä oli esittelypuheenvuoro, haastattelu suuressa salissa ja ehdokastori.
Johdon seminaarin ohjeistuksen tavoitteena oli tehdä henkilövalintaprosessista kokonaisuutena jaksamisen kannalta inhimillisempi ja varmistaa, ettei ehdokkuus vaadi kohtuuttomia resursseja ehdokkaalta tai ylioppilaskunnalta. Ohjeistus oli kuitenkin vajavainen ja aiheutti hämmennystä ehdokkaiden keskuudessa. Hakuprosessin aikana kukaan ei tiennyt, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Samalla hakuprosessista tuli somekilpailu, jonka seurauksena tuli tunne, että pitäisi näkyä koko ajan kaikkialla. Ohjeistus ei siis onnistunut tavoitteessaan.
Uskon, että kaikilla hakijoilla on ollut paineita hakuun liittyen eikä tämä vuosi ole mitenkään poikkeus asian suhteen. Hakuprosessi itsessään vaatii paineensietokykyä. Oli kyse mistä hakuprosessista tahansa, se sisältää aina epävarmuutta, itsensä likoon laittamista ja loputonta energiaa. Ehkäpä juuri siksi ei ollut yllätys, että tuloksen julkistamisen jälkeen olin huojentunut ja samalla aivan loppu. Ympärilläni ihmiset itkivät onnesta. He onnittelivat ja kiittivät toinen tosiaan ja olin itse aivan hämilläni siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Samalla tunsin syyllisyyttä siitä, miksen itse reagoi samoin. Miksen vaikuta onnelliselta? En jaksanut hymyillä ja päällimmäisenä mielessäni oli se, etten ole ansainnut tätä. Minua harmitti niiden puolesta, jotka eivät tulleet valituksi.
Hetki valinnan jälkeen mietin omaa reaktiotani ja syyllisyys kasvoi. Miksen osannut kiittää ja onnitella? Tähän koko prosessiin on ollut vaikuttamassa niin moni ihminen, jotka ansaitsevat kiitoksen. Haluan kiittää teitä jokaista! Vaikken osaa hehkuttaa asiaa koko maailmalle, olen äärimmäisen kiitollinen saamastani avusta, tuesta ja luottamuksesta. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka minuun on uskonut.
Toivon, että ensivuoden aikana käymme keskustelua siitä, miten henkilövalintaprosessia voitaisiin kehittää edelleen. Kaikille reilu on asia, jota tulen peräänkuuluttamaan myös tämän kehittämistyön tiimoilta.